Aamun Hesari. Kulttuurisivuilta jäi mieleen Otavan päätös alkaa julkaista Grantan suomalaista versiota. Täytyy myöntää, etten ollut aikaisemmin kuullutkaan tästä kirjajulkaisusta, mutta hyvältä näyttää. Ensimmäisen numeron teema on lähtökohtaisesti kiinnostava ruoka ja kirjoittajalistasta löytyy tuttuja nimiä: Philip Teir, Rosa Liksom, Riikka Ala-Harja ja ennen kaikkea Anu Silfverberg. En ole jälkimmäiseltä lukenut vielä yhtään fiktiota (vaikka Kung Po -romaani onkin hyllyssä), mutta Silfverberg on loistava kolumnisti, joten odotukset on kovat. Ja tosiaan hänen fiktionsa on ollut lukulistallani jo pitkään. Vähän sama juttu muuten Ala-Harjan ja Liksomin kanssa. Philip Teiriltä olen sentään lukenut sen novellikokoelman, jossa oli pari tosi hyvääkin juttua. Jään odottamaan, että tämä julkaisu tulee vastaan. Hintakin näyttäisi olevan kohtuulliset kaksikymppiä kolmesataasivuisesta julkaisusta.
Tony Chapman & Jenny Hockey (edit.), Ideal Homes? Social Change and Domestic Life. Teen folkloristiikan gradua kommuuniasumisesta. Olen tällä viikolla lukenut erityisesti kotitalouden (household) ja kodin (home) käsitteisiin liittyviä tekstejä, tämä on yksi niistä. Pyrin gradussani tutkimaan sitä, miten kommuuneissa rajataan tiloja yhteisiin ja yksityisiin, miten nämä rajanvedot tehdään ja merkitään. Ja sitä, miten kommuuni on koti. Minua kiinnostaa se, miten perheiden asuttaviksi tehdyt asunnot muokataan erilaiseen käyttötarkoitukseen. Kommuuniasumista ei ole juurikaan tutkittu - kaupunkilaista, ei-ideologista kommuuniasumista ei nähdäkseni laisinkaan - joten aika paljon täytyy keksiä itse. Tässä kirjassa oli hyviä tutkimuksia mm. kodin tilan jakamisesta ja jakamisen taktiikoista.
Cormac McCarthy, Blood Meridian. Vain yhden luvun. Kieli alkaa tasoittua tai sitten alan tottua siihen. Joku tapettiin taas.
The New Yorker, Sept.2, 2013. Juttu Intian korruptiosta ja sitä vastaan taistelevasta Arvind Kejriwalista sekä juttu maailman parhaasta tennispelaajasta Novak Djokovicistä. Avartavia molemmat, mutta silti edelleen paras tenniksestä (urheilusta ylipäätään?) kirjoitettu lehtijuttu on tämä David Foster Wallacen teksti Roger Federeristä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti