The New Yorker, Sept. 16,2013. Mielenkiintoisin juttu oli henkilökuva näyttelijä Bryan Cranstonista. Cranston on yksi niistä näyttelijöistä, joka on löytänyt menestyksen (näyttelijäksi) melko myöhään, vasta keski-ikäisenä, vaikka onkin työskennellyt käytännössä koko aikuisikänsä. Ensimmäinen iso työ hänelle oli komediasarja Malcolm in the Middle, mutta varsinainen läpimurto tapahtui draamasarjassa Breaking Bad.
Cranston on hieno näyttelijä - ja artikkelin perusteella erittäin omistautunut työlleen ja kiinnostunut muistakin tv-sarjan/elokuvan tekemisen puolista kuin näyttelystä - mutta en ole täysin varma siitä, onko Breaking Bad niin hyvä sarja kuin miksi sitä on kehuttu. Breaking Bad on tyypillinen 2000-luvun amerikkalainen kaapelikanavan tv-sarja siinä mielessä, että se kertoo rikollisista, väkivallasta ja tarinan keskiössä olevasta antisankarista (vrt. The Sopranos, Deadwood, The Shield, Justified, Boardwalk Empire, Sons of Anarchy yms.). Tunnelma on synkkä, raaka ja usein epätoivoinen. Antisankari on lähes yhtä väkivaltainen ja tyly kuin häntä vastustavatkin hahmot, mutta silti antisankari on päähenkilö: hänen puolestaan kuuluu tsempata.
Minä olen vähän kyllästynyt näihin sarjoihin. Mielestäni The Shield löi lopetuksessaan näille sarjoille naulan arkkuun: antisankari pakotetaan elämään tavallista elämää, se on hänen rangaistuksensa. Katson nykyään mieluummin sarjoja, jotka kertovat tästä tavallisesta elämästä. Esimerkiksi Parenthood on upea esimerkki draamasta, jossa panokset ovat tavallisten ihmisten panoksia: avioliiton onnellisuutta, lasten kasvuvaikeuksia, sairauksia, taloudellisia ongelmia... Ketään ei hakata, pahoinpidellä, kiduteta tai tapeta. (Olisi itse asiassa mielenkiintoista nähdä sarja, jossa väkivallan seuraukset oikeasti näytettäisiin. Että ihmisen tappaminen on kauheaa touhua, että toisen lyöminen jättää pysyvät jäljet molempiin.) Koen, että nämä sarjat kertovat enemmän ja todemmin siitä, mitä ihmisenä oleminen oikeasti on.
Tämä uusin ja viimeinen kausi on kuitenkin nostanut Breaking Badin pisteitä minun kirjoissani. Välillä sarjan väkivallan ja rikollisuuden cooliuden ylistäminen on mennyt naurettaviin sfääreihin asti, ja sarja on menettänyt jotain olennaista draamallisesta ytimestään. Nyt viimeisissä jaksoissa tähän ytimeen on palattu ja sarja on toiminut paremmin. Antisankarin väkivaltaiset, rikolliset teot näyttävät vihdoin seuraumuksensa ja maailma tämän ympärillä murenee. Päähenkilö ei ole enää cool rikollinen, vaan paska jätkä lähimmäisilleen. Tarinan panokset ovat lähempänä todellista elämää, avioliiton ja lasten menettämistä. Hahmot ovat lähempänä oikeita ihmisiä. Ja siksi draama toimii paremmin.
PS. Kuvaavaa, että kirjoitan nyt lukemisblogissa enemmän katsomisesta, sillä Breaking Badin katsomisen lisäksi olen käynyt paljon elokuvissa, onhan nyt Rakkautta ja Anarkiaa -viikko. Viisi leffaa takana, kuusi edessä. Yritän silti lukea ainakin yhden romaanin tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti