and now all the litter on the platform was swirling and the train wheels were screeching and the lights inside the car were blinking on and off, like the lights on a broken chandelier, or the cells in a dying brain, as the train disappeared into the darkness.

Jeffrey Eugenides, The Marriage Plot. Luin kirjan loppuun yhden illan ja yhden päivän aikana. Ensin motivaatio oli saattaa lukeminen loppuun, jotta voisin aloittaa jotain uutta, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän siitä pidin. Eugenides pääsee ällistyttävän hyvin hahmojensa sisään ja kuvaa näiden tunnetiloja - ja tunnetilojen muutoksia - erittäin tarkasti, oli kyse sitten maanisuudesta, seksuaalisesta halusta, kaipuusta, päämäärättömyydestä tai masennuksesta. Myös rakenne kirjassa pysyi kasassa hirvittävän hyvin, näkökulma siirtyi luontevasti niin henkilöstä kuin ajastakin toiseen, vähän kuin olisi lukenut jonkin päähenkilökolmikosta irrallaan olevan muistelmia. Madeleine jäi lopulta kolmikosta etäisimmäksi, Eugenidesta tuntui kuitenkin kiinnostavan enemmän kirjan mieshahmot. Tuntuu vaikealta olla tästä mitään älykästä mieltä tai muodostaa kokonaiskuvaa, kun oma kosketuspinta keskeiseen viittauskohteeseen (nimen avioliittojuoni ja sitä käyttävät romaanit) on niin hatara. En ole lukenut yhtään Austenia tai Brontëa, enkä varmaan edes nähnyt näihin perustuvia elokuvia. Pitäisi varmaan aloittaa, kuulemma Joe Wrightin Pride & Prejudice vuodelta 2005 on ainakin näkemisen arvoinen. Sama mies ohjasi viime vuoden Anna Kareninan, joka on myös katselulistalla.

Lainasin kirjastosta myös Eugenidesin Middlesexin, jota on kehuttu paljon ja The Marriage Plotia enemmän. En kuitenkaan aloita sitä seuraavaksi, ehkä hyppään ennemmin Thomas Pynchonin Gravity's Rainbow'n pariin. Siinä onkin vaivaiset 902 sivua. Tai ehkä voisin lukea jotain suomalaista. (Ensi viikolla tulee Rimmisen uusin!)

Sivuhuomio: Tässäkin matkattiin kahdeksankymmentäluvun alun Euroopassa köyhäillen. Mitchellin ja Larryn kokemukset tosin olivat hyvin erilaisia kuin Ulli Lustin punk-odysseia.