Madeleine and Dabney had broken up in May, right before the summer, and there was no better time than summer to forget somebody. / See the child.

Päivän Helsingin Sanomat. Luen tämän käytännössä joka aamu, koska kämppis on sen tilannut. En itse tilaisi, olen pärjännyt pitkään ilman. Luen – tai selaan – aina koko lehden järjestyksessä läpi, vaikka kiinnostavinta onkin kaupunki- ja kulttuuri-sivut. Tämän päivän lehdestä en muista nyt viideltä enää mitään.

Syyskuun Voima-lehti. Sisällöllisesti yksi tärkeimpiä suomalaisia lehtiä, valitettavasti taitollisesti ruma ja sekava. Parasta antia kolumnit, etunenässä Teemu Mäki. Meeri Koutaniemen kuvareportaasi oli tässäkin numerossa pysäyttävä, en tosin tekstejä täysin lukenut. Kulttuurisivuilla hyvää kamaa, usein myös hyviä kirjavinkkejä.

The New Yorker, Sept. 2, 2013. Olen tilannut New Yorkeria kohta vuoden ja ollut erittäin tyytyväinen päätökseen. Ainoa lehti, joka minulle nykyään tulee. Vaikka lehdestä on noin yksi kolmasosa New York- ja toinen Yhdysvallat-keskeistä, on jokaisessa numerossa silti kiinnostavaa luettavaa enemmän kuin keskiverrossa suomalaisessa aikakauslehdessä. Esimerkiksi Syyrian ja muun Lähi-idän tapahtumista on pitkin vuotta kerrottu syvällisemmin – ja paikan päältä! – kuin suomalaisissa lehdissä. Kirjoittamisen taso ylipäänsä, oli aihe mikä tahansa, on muutenkin todella korkealla tasolla. Siksi jaksan lukea myös ravintola-arvostelut, vaikka tiedän, etten koskaan tule noissa paikoissa käymään. En ole tämän numeron kanssa ehtinyt vielä pääsisältöön eli pitkiin artikkeleihin asti, mutta olen jo ehtinyt lukea mm. pandojen lisääntymisestä ja Sailors’ Snug Harbor -nimisestä entisten merimiesten eläköitymiskeskuksesta.

Jeffrey Eugenides, The Marriage Plot. Aloitin tämän eilen, jatkoin tänään ensimmäisen osan, A Madman in Love, loppuun. Lukeminen on lähtenyt vähän takkuisasti käyntiin, pitkään mietin, että miksi tätä oikein luen. Kahdeksankymmentäluku itsessään ei tunnu erityisen kiinnostavalta, hahmotkin vähän siinä ja siinä. Jossain sadannen sivun kohdalla tarina alkoi vetää, Mitchell Grammaticuksen hahmon kautta pääsin juoneen mukaan. ­Lainasin jo Eugenidesin kovasti kehutun – Pulitzer-palkintoa voi sanoa kohtalaiseksi suositukseksi – Middlesexin, en tiedä milloin pääsen sen pariin.

Cormac McCarthy, Blood Meridian or The Evening Redness in the West. Jostain syystä luulin, että tämä on joku tulevaisuusdystopia. Mutta kyseessä onkin 1800-luvun Amerikkaan sijoittuva dystopia. Luin vastikään Patrick deWittin Sistersin veljekset, joka sekin on moderni länkkäri ja joka sekin sisältää runsaasti väkivaltaa, mutta heti ensimmäisestä sivusta lähtien huomaa, että McCarthy on erilaisella agendalla liikenteessä. Olen aiemmin lukenut McCarhtyn The Roadin, joka oli hyvin hyvin ankea ja väkivaltainen ja harmaa, mutta tämä Blood Meridian vaikuttaa vielä tylymmältä. Pelkkä lauserakenne ja romaanin kieli on rajua ja väkivaltaista. Sisältö samoin. Ensimmäiset kolmekymmentä sivua nyt takana ja kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Vaikuttaa jo nyt loistavalta. (Tämä muuten on Pulitzer-voittaja.)